#LIFEGOALS

Tulin lukeneeksi Pekka Juntin kolumnin YLE:n sivuilta (02.07.2018) ja se pisti minut ajattelemaan ympärilläni tapahtuvaa elämääni. Juntti kirjoitti miten tänä päivänä melko yleinen pyrkimys “saada kaikki ja heti” aiheuttaa loppujen lopuksi stressin ja riittämättömyyden tunnetta monissa ihmisissä. Olen samaa mieltä Juntin kanssa tässä asiassa. Ja silti saan huomata todella usein ja säännöllisesti, että sorrun itse samankaltaisiin toimintatapoihin.

Suurin syy keskiluokan stressiin, avioeroihin ja burn outeihin ei suinkaan ole koventunut työelämämme vaan se, että koetamme liian sinnikkäästi elää itseämme isompaa elämää. – Pekka Juntti

Juntti mainitsi kolumnissaan Steve Jobsin mainitsemat neljä “tärkeintä” tavoitetta elämälle: perhe, työ, ystävät ja harrastukset, joista voi kuulemma saada vain kolme. Olen huomannut, että tämäkin pitää paikkansa. Ainakin omalta kohdaltani ja miehenikin puolesta voin sanoa samaa. Olen hoksannut tämän jo ennen kun tiesin, että Jobs on myös ajatellut niin, mutta en ole ehkä tajunnut, että voi olla todella mahdotonta saada kaikkia neljää tavoitetta täyttymään tasavertaisesti. Ainakaan näin ruuhkavuosien aikana. Mikä sitten saa minut (ja monet muut) tavoittelemaan jokaista niitä tinkimättömästi ja siten aiheuttamaan itselleni muun muassa stressiä ja riittämättömyyden tunnetta?

Meidät monet on kasvatettu tähän maailmaan niin, että kaikkensa kun tekee, haluamansa voi saada. Ja mehän haluamme kaiken, jos sen kerta voi saada. Joku varmaan heti vastaisi kysymykseeni, että sosiaalinen media on kaiken pahan alku ja juuri. Henkilökohtaisesti en usko tähän, vaikka jonkun kohdalla some voi toki aiheuttaa paineita suoriutua “kiiltokuvamaisen loistokkaasti” arjestaan. Minä koen, että olen aina ollut “tällainen” ja ajatellut, että elämän kuuluu pyöriä näiden neljän “päätavoitteen” ympärillä. Olen seurannut esimerkiksi isovanhempieni elävän näiden asioiden ympärillä, eikä silloin ollut sosiaalista mediaa vaikuttamassa heidän elämänvalintoihinsa. Isovanhemmillani oli iso perhe, työllistävät ammatit, ystäviä sekä harrastuksia, joihin heiltä löytyi säännöllisesti aikaa. Toki en voi tietää millaista meno oli kun heidän lapsensa olivat 7-, 3- ja 1-vuotiaita… Sietäisi ehkä kysyä tästä ainoalta elossa olevalta isovanhemmaltani. Voisin ehkä saada mukaan joitakin viisaita neuvoja tai edes sitten vertaistukea tähän nykyiseen melko ruuhkaiseen arkeemme.

Kun ajattelee sosiaalista mediaa pidemmälle tässä nykypäivän haasteessa, tulee mieleeni aikamme kuluttavana tietokoneiden käyttö ja ehkä jopa television katseleminen. Silloin aikoinaan ruutujen tuijottelun sijaan tehtiin jotain muuta, ehkä ystävien ja perheen kanssa ja käytiin viettämässä kokonaisia päiviä rakkaan harrastuksen parissa. Myönnän, että meidän perheessä ruudut aiheuttavat eniten miinusta jollekin näistä “neljästä”. Meille aikuisille siis, lapset eivät ole mitenkään erityisen vaativia ruutuaikansa suhteen. Ainakaan vielä.Muistan omasta lapsuudestani jo sen eron, mikä ruutuja käyttävissä kavereissani oli niihin, kenen aika kului ennemmin kavereitten kanssa metsissä seikkaillessa tai liikunnan parissa. Ruutuja vähemmän tuijottavat lapset olivat aktiivisempia ja vähemmän ahdistuneen oloisia esimerkiksi koulussa ja sosiaalisissa tilanteissa. Väittäisin myös, että yhtä hyvin he vähemmän ruutuja tuijottaneet tänä päivänä selviävät arkisista asioista esimerkiksi tietokoneen kanssa, joten siitä ekstraruutuajasta ei ehkä ole hyötyä, ainakaan lapsuudessa vielä. Henkilökohtaisesti olen “uinut altaan molemmissa päissä” eli olen ollut ruuturiippuvainen sekä touhunnut kavereitten kanssa ja harrastanut paljon liikuntaa. Siksi ehkä koenkin välillä vaikeaksi valita, miten viettäisin vapaa-aikani, jos sitä perheeltä ja työltä jää käytettäväksi.Bloggaaminen ja aktiivinen sosiaalisen median käyttäminen vaatii aikaa ruudun edessä. Se on yksi harrastuksistani ja tykkään siitä yhtä paljon kuin kuntosalilla käymisestä. Metsä- tai rantalenkkiä se ei ehkä voita, mutta kumminkin. Ystävien näkeminen on myös yhtä tärkeää hyvinvointini kannalta kuin harrastukseni. Mahtavinta olisi tietystikin se, että jos pystyisi yhdistämään ystävien kanssa olemisen harrastamiseen, oli sitten kyse bloggaamisesta tai liikunnasta.Vaikka Pekka Juntin kolumni puhutteli minua, uskon edelleen ikuisena optimistina kaiken saamiseen. Olen yhtä mieltä siitä, että elämän ei kuulu olla suorittamista, vaikka haaveita tavoitteleekin. Minä olen sitä mieltä, että asiat tulee kun on tullakseen, mutta eivät tule toivomatta.

Näihin ajatuksiin,
Aurinkoista ja superlämmintä perjantai-iltaa!

Advertisements

Kolme kuukautta

Viime perjantaina kävimme tyttäremme 3kk-neuvolassa. Tyttö on muutamassa kuukaudessa kasvanut huimat kymmenen senttiä ja painoa tullut pari kiloa sitten syntymäpainon!

Kaikki on siis hyvin, sillä tytölle kelpaa äidinmaito kuin unikin. Parhaimmillamme saatamme nukkua öisin kuusi tuntia katkotta, mutta normaalimpaa on, että ruokailuvälit ovat sen kolme tuntia niin päivisin kuin öisinkin.

Nyt on meneillään selkeästi 3kk hulinat, mutta koska tyttäremme on perusluonteeltaan hyvin rauhallinen ja tyyni, eivät nuo hulinatkaan aivan maata järisyttäviä ole. Välillä tulee kiukku tai itkukohtaus yllättäen, mutta ne menevät aina yhtä nopeasti ohi kuin tulivatkin.

Nyt kolmikuisena hymyä ja naurua jaetaan muillekin kuin äidille. Kuka tahansa joka ihastelee hänen suloisuuttaan, saa hymyn kiitokseksi. Kohtelias mimmi siis!

Kaunis kujertelu on muuttunut pörinäksi ja ärinäksi, niiden ollessa paljon hauskempia ääniä. Juttua riittää tytöllä kyllä paljon, mutta vielä ei muille kuin äidille pääasiassa höpötellä. Muiden läsnäollessa tyttö on tarkkaileva ja ihmettelee muiden puheita… Isoveljestään hän ei saa silmiään irti! ❤

Kuten ehkä tästä tekstistä huokuukin; olen nauttinut aivan valtavasti tämän kertaisesta vauva-ajasta, siinä missä ensimmäisellä kerralla uudet ja tuntemattomat asiat usein pelottivat ja stressivat. Vaikka ihana vauva meidän esikoinenkin oli.

Viimeksi tunsin itseni välillä yksinäiseksi ja tylsistyneeksi, mutta nyt osaan nauttia hiljaisista hetkistä ja siitä, ettei ole mikään pakko tehdä mitään muuta kuin hoitaa vain vauvaa päivät pitkät. Ei äitiysloma mitään lomaa kuitenkaan ole, vaan ihan täyttä päivää saa työskennellä vauvan viihdyttäjän, kokin ja kodinhoitajan rooleissa. Silti en vaihtaisi paikkaani kenenkään muun kanssa ❤

Kuukauden päästä saamme aloittaa tytön kanssa kiinteiden syömisen, joten odotan myös innolla sitä, kun yöunet alkavat sen vaikutuksesta pikkuhiljaa pidentymään ja siten heräilyt vähenemään! Herkkänä nukkujana tämä säännöllinen heräily öisin ei tee hyvää, vaan se on osittain palauttanut minut unettomuusongelmien pariin.

Äitiys on siis jatkuvaa tasapainottelua ihanien ja ei-niin-ihanien asioiden välillä olivat lapset sitten minkä ikäisiä… Toisaalta en voi uskoa, että kolme kuukautta on vasta kulunut synnytyksestä, toisaalta taas tuntuu, et tyttäremme on ollut jo pitkään osa perhettämme!

Tällaisia kuulumisia minulta tyttäremme kolmen kuukauden kunniaksi. Nyt jatkan siivousprojektiani: tarkoitus on siivota keittiö, makkarit, lattiat ja wc:t ennen perjantaita… 2/4 tehtynä…

Mukavaa päivää kaikille!

xx