Vuosi 2018 & ajatuksia bloggaamisesta

Terveiset lomailun parista! Minusta ei ole sitten aaton aaton jälkeen täällä kuulunut, sillä olen aivan suunnitellusti pyhittänyt joulunajan lomailevalle perheelleni. Joka päivä on riittänyt touhua ja tohinaa meidän talossa ja se on ollut kivaa vaihtelua, vaikka se onkin tarkoittanut vähemmän rauhallisia kahvihetkiä 😀

Joulu meni oikein mukavasti sukulaisia tavaten, hyvin syöden ja lahjoja ihastellen. Aivan kuten aiemmin arvelinkin lapsemme, varsinkin esikoisemme, hukutettiin joululahjoihin heidän ollessaan vielä toistaiseksi ainoita sukupolvensa edustajia… Minun toivomukseni vähäisestä lahjamäärästä meni siis kuuroille korville, mutta toki olen kiitollinen heidän saamastaan huomiosta, eli kiitos vain paketeista ❤

Nyt kun joulu on ohi, on aika kääntää katseet tulevaan vuoteen. Olenkin mieheni kanssa hieman kirjaillut ylös suunnitelmia tulevalle vuodelle. Olemme molemmat melko järjestelmällisiä ihmisiä ja meidän arkeamme rytmittää usein selkeät rutiinit, erityisesti lasten kanssa. Tulevalle vuodelle meillä molemmilla on toiveissa lisätä aikaa säännölliselle liikkumiselle. Mieheni viihtyy koripallo- ja sulkapallokentillä, kun taas itse kaavailen paluuta potkunyrkkeilyn pariin (ehkä myöhemmin jopa taitoluistelun!). Molemmilla on myös juoksutreenejä suunnitelmissa, itselläni tavoitteena on parantaa omaa Naisten Kympin aikaani parin vuoden takaisesta. Poikamme aloittaa tammikuussa temppujumpan, eli hänellekin jotakin ohjattua liikuntaa luvassa ensi vuodelle. Näiden liikuntasuunnitelmien myötä arkipäivämme täyttyvät hyvää vauhtia ja toivottavasti myös kunto kohoaa (meillä aikuisilla siis) siinä sivussa.

Tammikuussa palaan osittain opintojeni pariin tarkoituksena saada maisterin paperit käteen vuoden 2018 aikana. Äitiyslomani/vanhempainvapaani jatkuu kyllä siinä sivussa vielä luultavasti sinne saakka, kunnes tyttäremme on kaksivuotias ja menee päivähoitoon. Aika tulee kuitenkin olemaan kortilla seuraavina kuukausina ja stressitasokin oletettavasti lähellä huippuaan. Tavoitteeni on saada opintoni pakettiin ja päästä vihdoinkin täysipäiväisesti työelämään sitten vapaiden jälkeen.

Näiden toiveiden ja tavoitteiden myötä viime aikoina päässäni ovat pyörineet ajatukset bloggaamisen lopettamisesta. Ihan kokonaan ja lopullisestikin. Blogimaailma ja sosiaalinen media on muuttunut todella isosti sitten vuoden 2007, jolloin kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni sen aikaiseen blogiini.

Aloitin blogin aikoinaan ystävien kanssa yhteydenpitoa ylläpitäen. Olen nuorempana muuttanut muutamaan otteeseen, joten ystäviä on pakostakin jäänyt “taaksepäin” monille eri paikkakunnille. Blogin kautta pystyin välittämään kuulumisiani ja niin myös ystäväni silloisissa blogeissaan. Kuvat blogeissa olivat silloin aitoja kuvia aidosti koetuista tilanteista ja ne olivat postauksessa tekstiä tukemassa. Silloin ei ollut vielä tapana palkata ammattivalokuvaajia auttamaan kuvamateriaalin saamisessa saati markkinoida erilaisten yritysten tuotteita blogikirjoituksissa. Silloin kyse oli puhtaasta kirjoittamisen ilosta ja intohimosta eikä sisällöntuotannosta dollarin kuvat silmissä. Kuvat olivat silloinkin usein kauniita ja harkittuja, mutta kuitenkin sellaisella arkisella ja helposti lähestyttävällä tavalla. Bloggaajaan oli helppo samaistua eikä somekateudesta saati -vihasta ollut tietoakaan. Nykyään pitää olla todella tarkka siitä mitä ja miten julkaisee ajatuksiaan.

Myös tarkkuus yksityisyydestä on  tullut minulle viime vuosina isoksi osaksi bloggaamista. Lapsien myötä olen entistäkin tarkempi kertoessani elämästäni internetin syövereissä. Astuessani ensimmäistä kertaa oman alani töihin aloin miettimään myös yksityiselämäni julkisuutta kirjoittaessani blogia. Minulle blogi on aina ollut paikka, jonne kirjoitan muuan muassa kuulumisiani, niin kuin niitä ystävillenikin kertoisin. Aivan kuten ennenkin. En kuitenkaan nykyisellä alallani työskennellessä pidä siitä ajatuksesta, että sadat ellei jopa tuhannetkin päivittäin kanssani tekemisissä olevat ihmiset saavat tietää mitä ajattelen tai että mitä perheelleni milloinkin kuuluu. On eri asia kirjoittaa esimerkiksi muoti- taikka ruokablogeja, joissa ei tarvitse mennä pintaa syvemmälle. Itse en kuitenkaan koe edustavani mitään kategorisesti vaan olen tykännyt kirjoitella asioista, jotka sillä hetkellä minua miellyttävät ja mietityttävät. Siten ne ovat olleet myös henkilökohtaisempia.

Vaikka urani on vasta alkutekijöissään eikä tulevat työtehtävätkään ole vielä kiveen hakattuja, olen silti viime aikoina enemmän stressannut kuin nauttinut bloggaamisesta. Kirjoittaminen on edelleen kivaa ja inspiraatiota olisi vaikka kuinka, mutta ehkäpä sosiaalinen media ei olekaan minun luovuudelleni se oikea paikka olla esillä. En halua olla sisällöntuottaja vaan kirjoittaja, ehkä jopa kirjailija.

Tammikuusta lähtien aion siis pistää blogini hiatukselle määrittelemättömäksi ajaksi. Kyseessä voi olla seuraavat kaksi kuukautta, puoli vuotta tai jopa vuosi. Sinä aikana aion keskittyä kirjoittamaan vain graduani ja siihen liittyviä asioita. Mikäli ensi vuoden aikana jokin kaunis päivä toteankin, että bloggaaminen olikin minun juttuni, niin palaan takaisin sorvin ääreen. Nyt kuitenkin on aika keskittyä valmistumiseen, äitiyslomasta ja vauvavuodesta nauttimiseen ( ja selviämiseen) sekä hieman katsella ruudun sijaan muita maisemia. Yksi uuden vuoden lupauksistani onkin vähentää some-aikaa huomattavasti nykyisestä ja harrastaa enemmän asioita, jotka kehittävät minua; käsitöitä, kirjoittamista (muualle kuin nettiin), lukemista, liikuntaa… Kaikkea muuta kuin puhelin kädessä roikkumista siis.

The Beauty Beneath -blogi kuitenkin löytyy tästä osoitteesta edelleen; en aio sen kummemmin sulkea sivustoa, ainakaan ennen kuin olen tehnyt lopullisen päätöksen blogini suunnasta. Eli en vielä sano lopullisesti lopettavani bloggaamista, vaan annan ajatusteni ja tunteitteni hieman kehittyä ajan kanssa ja samalla hieman tunnustelen omia valintojani tulevaisuuteni suhteen.

The Beauty Beneath blog –instagramtili sekä Twitter– ja Facebook-tilit aion myös pitää avoinna, jolloin ilmoitukset mahdollisista uusista postauksista tulee perille ainakin osalle lukijoistani. Myös Blogit.fi sivuston jäsenyys tulee säilymään hiatuksen ajan.

Lopuksi haluan kiittää uskollisia lukijoitani mukana olosta, erityisesti teitä, jotka ovat olleet sen lähes kymmenen vuotta lukemassa juttujani, on ollut ilo kasvaa teidän kanssanne! Kiitos myös muille seuraajilleni somessa kuluneesta vuodesta. On ollut hienoa saada teiltä kommentteja ja ajatuksia, sekä ottaa osaa erilaisiin tapahtumiin bloggaajan roolissa, mitä välttämättä en olisi muilla keinoin päässyt koskaan kokemaan.

Kiitos ja näkemiin, sekä upeaa alkavaa vuotta 2018! ❤

xx

Advertisements

27-vuotiaan ajatuksia vanhenemisesta

Syntymäpäivät ja iän karttuminen saavat sellaisia asioita pohtimaan ehkä sitten tavallista enemmän.

Huomenta ja ihanaa tiistaita uskolliset lukijani ❤ Olen pahoillani parin viikon pituisesta blogihiljaisuudesta. On nimittäin hieman ottanut koville jatkuva heräily öisin ja siinä sivussa kausiflunssien sairastaminen. Meillä on siis vuorotellen kaikki paitsi mieheni sairastanut nielutulehduksen ja nuorimmaisen kanssa piti ihan sairaalaan asti lähteä, kun kyse oli alle kolmikuisen kuumeilusta. Onneksi ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa, mutta ymmärrätte varmaan, etteivät ajatukset ole oikein pysyneet kasassa sen vertaa, että jotain järkevää saisin teille kirjoitettua!

Sairastelut olivat onneksi ohi siihen mennessä, kun oli aika nimiäisten, eli viime lauantaina juhlimme suvun ja kummien kesken tyttäremme nimeä meillä kotona. Juhlat onnistuivat todella hyvin, tarjoiltavat riittivät ja päivänsankari oli oikein kiltisti (vaikka kierteli varmasti ainakin kymmenen eri syliä!) ja isovelikin nautti saamistaan sisaruslahjoistaan (muun muassa Star Wars -valomiekka ja pari pikkuautoa). Juhlista ja sen yksityiskohdista kirjoitan kuitenkin vielä seuraavassa postauksessa enemmän, sillä tänään tulin kirjoittelemaan muuta!

En voisi pyytää elämältäni enempää juuri nyt.

Tänään nimittäin on 27. syntymäpäiväni ja samalla saavutin iän, jonka olen pienestä pitäen asettanut jalustalle. En osaa sanoa miksi, mutta mielestäni luku 27 on aina kuulostanut hyvältä ja houkuttelevalta. Se ei ole vielä 30, jonka ikäisiltä odotetaan jo tiettyjä asioita elämässä eikä se ole 25, jolloin yleisesti odotetaan ihmisen “aikuistuvan” tai “kypsyvän” viimeistään. Eikös 27 ole myös nuorena menehtyneiden tähtien yleisin ikä (tosin tämä nyt on ehkä hieman ikävähkö huomio), eli jotain coolia siinä kai sitten on?

Joka tapauksessa olen onnellinen saadessani täyttää 27 vuotta ja samalla tuntea itseni tyytyväiseksi niin monella elämän saralla. Vaikka yöunien määrä vaihtelee ja vaikka opinnot seisovat, en voisi pyytää elämältäni enempää (tai voisin, mutta minun ei tarvitse) juuri nyt. Vanheneminen ei tunnu niin ikävältä, kun saa tehdä sen rakastamiensa ihmisten ympäröimänä saaden rakkautta myös heiltä.

Näin ne vuodet vain vierivät eteenpäin. 365 päivää ei ole sittenkään kovinkaan paljon.

Jostakin syystä minua kuitenkin hieman pelottaa ajatella, että näin ne vuodet vain vierivät eteenpäin. 365 päivää ei ole sittenkään kovinkaan paljon… Kuten jo aiemmin olen sanonutkin, minua ei vanheneminen pelota ulkonäöllisistä syistä, ne ovat minulle kirjaimellisesti hyvin pinnallisia asioita. Sain ensimmäiset kaksi harmaata hiustani 25-vuotiaana ja määrä on näköjään pysynyt vakiona, mutta ei minua haittaa vaikka niitä olisi enemmänkin. Ryppyjä saattaa olla kasvoissa (en ole tutkaillut) ja muutama kilo ekstraa vyötäröllä ja pepussa, mitä olisin toivonut 27-vuotiaana olevan, mutta sekään ei haittaa.

Vanheneminen pelottaa minua eniten terveydellisistä syistä. En pysty enkä halua ajatella itseäni 75-vuotiaana, koska se on kammottavaa. Pelkään niitä kaikkia vaivoja mitä sen ikäisellä voi olla. Suvussani on paljon erilaisia sairauksia, joilta olen toistaiseksi välttynyt, mutta jotkut ovat varmasti vielä pelissä mukana. Minusta siis tuskin tulee seuraavaa Aira Samulinia. Älkää ymmärtäkö väärin, haluaisin todellakin olla 90-vuotias tanssiva mummo, joka näkisi lapsiensa kasvavan ja ehkä jopa saavan omia lapsiaan ja niiden lapsia!

Vaikka pyrinkin elämään hyvää ja terveellistä elämää niin ravinnon, fysiikan ja mielenkin kannalta, on minulla ollut jo useita vuosia ongelmia muun muassa selkäni, polvieni ja jalkaterieni kanssa. Vaivani ovat sellaisia joihin eivät perussärkylääkkeet tehoa, mutta kuitenkin sellaisia, että pystyn huonompina päivinä teeskentelemään kaikkivoipaa, mutta öisin sitten kipuilen sitäkin enemmän. Raskaus ja imetys esimerkiksi pahentavat oloani ja kehoni onkin aina todella kovilla niiden aikaan. Luulen, että jatkuva kehon tulehdustila vaikuttaa myös siihen, miksi saan aina kaikki kausiflunssatkin. Lapsena en ollut koskaan kipeä, mutta eipä minulla ollut kroonisia kipujakaan.

Voitte siis ehkä kuvitella, miksi vanheneminen pelottaa ja miksi en juuri odota niitä ikääntymisen ja vanhuuden mukana tulevia sairauksia. Näiden kipujen päälle vielä jokin suomalaisten suosima kansantauti, niin ai että. Kaikesta tästä taustalla olevasta pelosta huolimatta, olen iloinen, että minulla on jälleen yksi suhteellisen terve vuosi takana. Ja vielä sellainen vuosi, joka toi tullessaan meille terveen pikkutytön! ❤

Nyt tuli vähän erilainen synttäripostaus, mutta rehellisyyden nimissä halusin nämä ajatukset teille jakaa. Monesti blogeissa näkee vain sitä hohdokasta arkea, mutta se mitä niiden kulissien takana oikeasti on jää usein vähemmälle. Ulospäin minäkin olen sellainen positiivinen persoona ja kuulun ikuisiin optimisteihin, mutta kyllä meitäkin jotkut asiat pelottavat. Syntymäpäivät ja iän karttuminen saavat sellaisia asioita pohtimaan ehkä sitten tavallista enemmän.

Kuvissa muuten kaksi ruukkukukkaa, jotka sain mieheltäni tänä aamuna kahvin kera! ❤ Näköjään miehelläni on suuri luotto siihen, että hoidossani ruukkukukat selviävät… No, jos nyt ainakin viikon!
Tänään suunnitelmissani ei ole muuta kuin nauttia aurinkoisesta säästä tytön kanssa vaunulenkkeillen, jonka jälkeen on lupa löhötä sohvalla Frendejä katsellen!

Aurinkoista lokakuun viimeistä kaikille ❤

xx