#LIFEGOALS

Tulin lukeneeksi Pekka Juntin kolumnin YLE:n sivuilta (02.07.2018) ja se pisti minut ajattelemaan ympärilläni tapahtuvaa elämääni. Juntti kirjoitti miten tänä päivänä melko yleinen pyrkimys “saada kaikki ja heti” aiheuttaa loppujen lopuksi stressin ja riittämättömyyden tunnetta monissa ihmisissä. Olen samaa mieltä Juntin kanssa tässä asiassa. Ja silti saan huomata todella usein ja säännöllisesti, että sorrun itse samankaltaisiin toimintatapoihin.

Suurin syy keskiluokan stressiin, avioeroihin ja burn outeihin ei suinkaan ole koventunut työelämämme vaan se, että koetamme liian sinnikkäästi elää itseämme isompaa elämää. – Pekka Juntti

Juntti mainitsi kolumnissaan Steve Jobsin mainitsemat neljä “tärkeintä” tavoitetta elämälle: perhe, työ, ystävät ja harrastukset, joista voi kuulemma saada vain kolme. Olen huomannut, että tämäkin pitää paikkansa. Ainakin omalta kohdaltani ja miehenikin puolesta voin sanoa samaa. Olen hoksannut tämän jo ennen kun tiesin, että Jobs on myös ajatellut niin, mutta en ole ehkä tajunnut, että voi olla todella mahdotonta saada kaikkia neljää tavoitetta täyttymään tasavertaisesti. Ainakaan näin ruuhkavuosien aikana. Mikä sitten saa minut (ja monet muut) tavoittelemaan jokaista niitä tinkimättömästi ja siten aiheuttamaan itselleni muun muassa stressiä ja riittämättömyyden tunnetta?

Meidät monet on kasvatettu tähän maailmaan niin, että kaikkensa kun tekee, haluamansa voi saada. Ja mehän haluamme kaiken, jos sen kerta voi saada. Joku varmaan heti vastaisi kysymykseeni, että sosiaalinen media on kaiken pahan alku ja juuri. Henkilökohtaisesti en usko tähän, vaikka jonkun kohdalla some voi toki aiheuttaa paineita suoriutua “kiiltokuvamaisen loistokkaasti” arjestaan. Minä koen, että olen aina ollut “tällainen” ja ajatellut, että elämän kuuluu pyöriä näiden neljän “päätavoitteen” ympärillä. Olen seurannut esimerkiksi isovanhempieni elävän näiden asioiden ympärillä, eikä silloin ollut sosiaalista mediaa vaikuttamassa heidän elämänvalintoihinsa. Isovanhemmillani oli iso perhe, työllistävät ammatit, ystäviä sekä harrastuksia, joihin heiltä löytyi säännöllisesti aikaa. Toki en voi tietää millaista meno oli kun heidän lapsensa olivat 7-, 3- ja 1-vuotiaita… Sietäisi ehkä kysyä tästä ainoalta elossa olevalta isovanhemmaltani. Voisin ehkä saada mukaan joitakin viisaita neuvoja tai edes sitten vertaistukea tähän nykyiseen melko ruuhkaiseen arkeemme.

Kun ajattelee sosiaalista mediaa pidemmälle tässä nykypäivän haasteessa, tulee mieleeni aikamme kuluttavana tietokoneiden käyttö ja ehkä jopa television katseleminen. Silloin aikoinaan ruutujen tuijottelun sijaan tehtiin jotain muuta, ehkä ystävien ja perheen kanssa ja käytiin viettämässä kokonaisia päiviä rakkaan harrastuksen parissa. Myönnän, että meidän perheessä ruudut aiheuttavat eniten miinusta jollekin näistä “neljästä”. Meille aikuisille siis, lapset eivät ole mitenkään erityisen vaativia ruutuaikansa suhteen. Ainakaan vielä.Muistan omasta lapsuudestani jo sen eron, mikä ruutuja käyttävissä kavereissani oli niihin, kenen aika kului ennemmin kavereitten kanssa metsissä seikkaillessa tai liikunnan parissa. Ruutuja vähemmän tuijottavat lapset olivat aktiivisempia ja vähemmän ahdistuneen oloisia esimerkiksi koulussa ja sosiaalisissa tilanteissa. Väittäisin myös, että yhtä hyvin he vähemmän ruutuja tuijottaneet tänä päivänä selviävät arkisista asioista esimerkiksi tietokoneen kanssa, joten siitä ekstraruutuajasta ei ehkä ole hyötyä, ainakaan lapsuudessa vielä. Henkilökohtaisesti olen “uinut altaan molemmissa päissä” eli olen ollut ruuturiippuvainen sekä touhunnut kavereitten kanssa ja harrastanut paljon liikuntaa. Siksi ehkä koenkin välillä vaikeaksi valita, miten viettäisin vapaa-aikani, jos sitä perheeltä ja työltä jää käytettäväksi.Bloggaaminen ja aktiivinen sosiaalisen median käyttäminen vaatii aikaa ruudun edessä. Se on yksi harrastuksistani ja tykkään siitä yhtä paljon kuin kuntosalilla käymisestä. Metsä- tai rantalenkkiä se ei ehkä voita, mutta kumminkin. Ystävien näkeminen on myös yhtä tärkeää hyvinvointini kannalta kuin harrastukseni. Mahtavinta olisi tietystikin se, että jos pystyisi yhdistämään ystävien kanssa olemisen harrastamiseen, oli sitten kyse bloggaamisesta tai liikunnasta.Vaikka Pekka Juntin kolumni puhutteli minua, uskon edelleen ikuisena optimistina kaiken saamiseen. Olen yhtä mieltä siitä, että elämän ei kuulu olla suorittamista, vaikka haaveita tavoitteleekin. Minä olen sitä mieltä, että asiat tulee kun on tullakseen, mutta eivät tule toivomatta.

Näihin ajatuksiin,
Aurinkoista ja superlämmintä perjantai-iltaa!

Advertisements

ANY FRIEND OF COFFEE…

is a friend of mine! ❤

Sain tänään kahviseurakseni ihanan Pinjan, jonka kanssa kävimme korkkaamassa Lauttiksen Wayne’s Coffeen heti aamutuimaan. Tiedostan kyllä, että Lauttis on ollut jo pitkään avoinna, mutta nyt vasta vuoden jälkeen sain aikaiseksi lähteä sinne päin kahvittelemaan! Viime vuosina tuli useammankin kerran vierailtua Lauttasaaressa, sillä siellä asui peräti neljä hyvää ystävääni. Nyt kuitenkin kolme heistä asuu uusissa osoitteissa, joten vierailukerrat vähenivät yhtäkkiä radikaalisti. Myös Wayne’sia on aikanaan tullut kulutettua useasti, mutta niiden comebackin jälkeen en ole oikein osannut löytää tietäni niihin uudestaan, vaikka miellyttäviä kahvipaikkoja ovatkin! Ainakin Lauttiksen kahvilaa voin suositella lämpimästi kaikille siellä päin kahvia metsästäville.

Pinjan kanssa on kyllä aivan huippua puuhata blogijuttuja, mutta muutenkin: myöskin kahden lapsen äitinä sekä työssäkäyvänä bloggaajana hän on todella tervetullutta vertaisseuraa minulle! Yhteinen kameroiden kanssa sähläys on oikeastaan bonus siihen päälle 😛 Olemme varmasti huvittava näky kameroiden, kolmijalan ja isojen laukkujemme kanssa. Larun mummot saivat seurata laadukasta viihdettä aamukahvinsa kylkiäisiksi… Ennen olisin ehkä hieman häpeillyt ottaa kuvia ja tuottaa sisältöä julkisella paikalla, mutta ajat ovat muuttuneet, kuten myös oma asenteeni ja toisaalta myös se auttaa, kun on samaa hommaa tekevä ystävä mukana näyttämässä yhtä hassulta!

Kun aloitin bloggaamisen, ajattelin, että tekstien kirjoittaminen on kaikki kaikessa ja niiden on oltava laadukkaita ollakseen julkaisukelpoisia. Ilman laadukasta tekstiä blogi ei voi menestyä. Mielestäni tämä pitää paikkansa. Varsinkin, jos on alusta alkaen tuottanut tekstiä blogiinsa. Koen kuitenkin, että tänä päivänä kuvilla on entistä merkittävämpi rooli blogien puoleensa vetävyydessä. Toisaalta liian kiillotetut ja photoshopatut kuvat karkottavat lukijoita ja tekevät blogista helposti tylsän, mutta jonkinlaista luovuutta, estetiikkaa ja silottamista kuvilta ja siten myös blogeilta kuitenkin halutaan.

Minulle tässä vuosien varrella on ollut ( ja on edelleen) vaikein oppitunti kuitenkin se, että miten kameran edessä kuuluu olla. Varsinkin, kun olen sellaista tyyppiä, joka onnistuu kuvissa vain, jos ei tiedä olevansa kuvattavana tai selfiessä, eli itse ottamisssani kuvissa. Miestäni en voisi ikinä pyytää ottamaan kuvia minusta, ne eivät kerta kaikkiaan pääse läpi seulastani, hyvä jos edes perhealbumiin kelpaavat… Ja tässä tapauksessa kyse ei ole edes siitä, miltä minä näytän tai millainen ilmeeni on, vaan jo ihan kuvakulmista lähtien kaikki on pielessä. Sori Hubby, no can do.

Onnekseni olen siis löytänyt muutamia ystäviä, jotka haluavat tai/ja osaavat ottaa kuvia ihmisistä ( ja minusta), joten välillä voin harjoitella sitä kameran edessä olemista sen sijaan, että aina olisin se, joka ottaaa muista kuvia (ks. perhealbumi). Mielelläni tietysti kuvaan myös muita, sillä pidän kovasti valokuvaamisesta ja olen iloinen, että olen aikanaan aloittanut bloggaamaan kuvien kera, jotta pääsen samalla myös harjoittelemaan valokuvaustaitojani.

Oli aivan ihanaa päästä tänään hetkeksi tekemään blogijuttuja vain aikuisten kesken. Minusta nimittäin tuntuu siltä, että olen jo ikuisuuden ollut kotona lastemme kanssa kolmistaan. Eilisen vietimme HopLopissa ja huomenna tulee ystäväni ja tyttäremme kummi kylään. Tekemistä on kyllä ollut joka päivälle, mutta rehellisesti sanottuna tällä hetkellä olen niin loman tarpeessa, ettei lasten kanssa puuhailu anna juurikaan lisäenergiaa, vaikka heitä onkin ilo katsella. Saa nähdä pitääkö mieheni sitä sitten lomana, kun töistänsä lomille pääsee! 😛

Nyt tuntuu, että jutut alkavat vähän hajoamaan käsiin, joten on hyvä lopettaa. Aurinkoista keskiviikkoiltaa kaikille!

jaminamaria_signature