Lady in Red

Joulun aikoihin eräs rakas ystäväni kertoi järjestävänsä huhtikuussa pelkästä järjestämisen ilosta ystävillensä illanistujaiset Jyväskylässä. Itse olin jo silloin aivan täpinöissäni ideasta, sillä jo silloin uunituoreen vauvan äitinä tiesin, että puolivuotiaan (ja nelivuotiaan) äiti kaipaa ehdottomasti hetken get-a-wayn arjesta.

lady_in_red_26

lady_in_red_27

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alkuvuodesta sitten varasin itselleni junaliput ja hotellihuoneen Jyväskylästä. Tuli oikeastaan ihan vahingossa hemmoteltua itseäni kaupungin halutuimmalla putiikkihotellilla; nimittäin selatessani  Booking.comin tarjouksia valitsin sen etäisyydeltään ja hinnaltaan sopivimman hotellin itselleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyseessä oli siis Hotelli Yöpuu, jonka kyljessä on yksi Jyväskylän tunnetuimmista fine-dining ravintoloista, eli ravintola Pöllöwaari. Paikka kyllä vastasi odotuksia ja enemmänkin, voin vain suositella kaikille kyseistä hotellia. Tunsin oloni aivan kuningattareksi siellä, sillä niin hyvää palvelua sain! Ja vaikka kyseessä on vanha rakennus, jonka äänieristys riippuu enemmänkin tuurista kuin mistään muusta ja jonka sijainti aivan keskustassa ei helpota asiaa (minua nukkuminen aina jännittää vieraissa paikoissa) niin en varmaan koskaan ole huonounisen elämäni aikana nukkunut niin hyvin hotellissa, kuin mitä nyt tuli nukuttua! Plussana vielä se, että lakanat ja peitot olivat kuin pumpulia, mistä en olisi millään aamulla halunnut nousta ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos kuitenkin nyt palataan itse iltaan, minkä takia Jyväskylään ylinpäätään tuli lähdettyä eli siis lauantai-iltana tapasin ystäväni kera muiden opiskeluajoilta tuttujen kanssa eräällä yliopiston sauna-/kokoustilalla, josta sitten vielä lähdimme keskustaan drinkeille ja tanssimaan pariksi tunniksi. Yön pikkutunneille meni jopa minun iltani, vaikka univelkaa ihan varmasti on puolelta vuodelta kertynyt kivasti, mutta kyllä hauskanpito vie aina voiton: sitä ehtii sitten haudassakin levätä! Kiitos vielä kaikille upeille naisille ja muutamalle miehellekin hauskasta illasta ❤️ It was just what I needed!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illan asuna toimi Vilasta ostamani punainen cropped jumpsuit, jota metsästin yhden viikonlopun aikana hiki hatussa, lopulta löytäen sen oikeassa koossa viidennestä liikkeestä, jossa kävin tai jonne soitin! Haalari on kuitenkin metsästyksen veroinen ja ehdottomasti uusin suosikkini tälle sesongille.

Olen muuten värjännyt taas hiukseni kasvivärillä, tällä kertaa lopputulos oli hieman tummempi, mutta edelleen luonnollinen, mitäs pidätte?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

In the beginning of April I had a night out with some friends in Jyväskylä, my former home town, in Vila’s cropped red jumpsuit. I just love it and probably will wear it many times more over the summer! ❤

Mitäs tykkäätte tästä lookista, sopiiko näin lähteä tulevan kesän illanviettoihin tai muihin menoihin?

jm_signature

Seuraa blogiani myös Instagramissa: @thebeautybeneath
Facebookissa: thebeautybeneathblog

Twitterissä: Jaminamaria_

Advertisements

Vaatteita, kuohuvaa, kauneutta ja hyvinvointia

Olin aivan innoissani kun pari viikkoa sitten Instagram viesteihini kilahti kutsu By Pinja-vaatemalliston esittelytilaisuuteen. Olen seurannut jo jonkin aikaa Pinjaa somessa sekä shoppaillut hänen nettikaupassaan ja olinkin todella otettu kutsusta bloggaajille ja somevaikuttajille tarkoitettuun tilaisuuteen. Kutsu oli avec, joten nappasin mukaani naisellisia vaatteita arvostavan ystäväni Tuulin ja lähdimme yhdessä katsomaan mitä ilta pitäisi sisällään! (Tuulin kanssa olemme sellaisia romanttisten ja kauniiden asioiden ihastelijoita, niin vaatetuksen kuin sisustuksen suhteen ja kutsunkin häntä minun tekstiilikaksosekseni.)

Ensimmäistä kertaa jätin tytön hoitoon jollekin muulle kuin miehelleni, eli hieman oli jännitystä ilmassa astuessani ulos kotiovesta. Olin kuitenkin jemmannut maitoa pulloon, joten periaatteessa kaiken pitäisi sujua hyvin. Tyttö ei ole kuitenkaan juonut monesti pullosta tämän reilun kahden kuukauden aikana, joten en voinut olla varma pulloruokinnan onnistumisesta. Äitini selvisi kuitenkin kunnialla illasta, jes jes!

Tilaisuus pidettiin maanantai-iltana Kauneushoitola Hillassa Hietalahdenkadulla. Hillan ihanat naiset tarjosivat meille illan aikana rentouttavia minihoitoja ja itsekin pääsin hartiahierontaan pitkästä aikaa, ai miten ihanaa! Hillan hoidoissa käytetään muun muassa Ekopharman luonnollisia ja suomalaisia tuotteita, jotka tuoksuvat aidoilta marjoilta. Minua hierottaessa käytettiin Hilla-sarjan voidetta ja se tuoksui aivan ihanasti lakalta, olematta kuitenkaan liian tuju tuoksuna. Mukaani sain vielä Vadelma-sarjan kasvovesisuihkeen, jonka funktio on kosteuttaa (tarvittaessa pitkin päivää) ja senkin tuoksu on jälleen aivan ihana ja makeahko vadelma, nam nam! Ajattelin vielä tilata Mustaherukkasarjasta kasvonaamion, sen verran rakastan sen marjan tuoksua, että ihan vain sen takia on se saatava… 😀

Paikan päällä oli tarjolla niin herkkuja Gateaulta kuin Henkelliltäkin. Skumppalasin kanssa kiertelimme ympäri hoitolaa, jutustelimme muiden vieraiden kanssa, hypistelimme kauniita vaatteita ja ihastelimme joidenkin naisten mukana olleita pieniä vieraita (vauvoja siis). Saattoi pieni pala suklaakakkuakin eksyä suuhuni…

Sovittelin illan aikana Pinjan mallistosta yhtä paidoista, jotta osaisin sitten laittaa oikean koon tilaukseen. Kyseessä oli tämä pitsinen paita, johon tykästyin sen naisellisuuden sekä istuvuuden myötä. Pinjan vaatteet eivät ole mitenkään erityisesti suunniteltu äideille tai imetykseen, mutta ne ovat kieltämättä käteviä ja kauniita myös meille, ketkä eivät ole vielä aivan synnytyksestä palautuneet omaan kokoonsa tai joutuvat pohtimaan pukeutumistaan myös imetyksen kannalta, olematta kuitenkaan mitään telttoja tai kaapuja. Esimerkkinä tämä toinen paitasuosikkini mallistosta. Tämä Peplum -paita on pehmeää denim-kangasta, joka on kuitenkin jämäkkä ja ryhdikäs, sekä kauniisti vyötäröä korostava (vaikka sellainen olisi vielä vähän kateissa, haha).

ByPinja-malliston vaatteet ovat suomalaista käsityötä ja tehty yhteistyössä Pietamon kanssa. Tilauksia voi tehdä Pinjan verkkokaupasta, jossa myydään myös laajaa valikoimaa Pinjan suunnittelemia imetyskoruja.
Oli aivan huippua päästä tutustumaan suomalaiseen suunnittelu- ja käsityöhön, sen ollessa myös yksi minun kiinnostuksenkohteistani. Omien unelmien seuraaminen on aina niin inspiroivaa. Ihailenkin valtavasti niitä naisia, jotka tekevät paljon töitä unelmiensa toteuttamiseksi (varsinkin lasten kasvatuksen ohella, molempien ollessa kokopäiväistä työtä ja siten välillä hankalia sovittaa yhteen) ja uskaltavat ottaa hyppyjä tuntemattomaan.

Kiitos vielä Pinjalle kutsusta, Kauneushoitola Hillalle rentouttavasta hoidosta ja ystävälleni Tuulille hyvästä seurasta! ❤

xx

 

 

 

 

 

 

Seuraa blogiani myös Instagramissa: @thebeautybeneathblog
Facebookissa: thebeautybeneathblog

Twitterissä: maria_gronberg