WEEKENDER vol.2

Ihanaa, miten nopeasti viikonloppu tulikaan tällä viikolla! Useimmat ovat pitäneet helatorstain lisäksi myös perjantain vapaapäivänä, joten tätä neljän päivän putkea voisi melkein kutsua lomaksi! Meillä myös mies on pitänyt vapaata ja minä olenkin sitten vuorostani ollut graduilemassa, kun kerran aikaa on. Toivottavasti ensi vuoden “helalomalla” olen sitten minäkin… Opiskelusta huolimatta olen kyllä nauttinut näistä upeista aurinkoisista säistä vaikkakin vasta illasta sitten.

Tämän viikon WEEKENDER-postauksessa esittelen teille jälleen yhdeksän minua tällä viikolla inspiroineet ideat, ilmiöt ja ihmiset:

1. Paikka Merenranta & take-away-kahvi

Tässä on viime päivinä/ viikkoina taas tullut pyörittyä enemmän meren äärellä, meri-ihminen kuin olen. Espoon puolella Matinkylän ranta, Nokkalan Majakka ja rantaraitti on tänä keväänä olleet jo ahkerassa käytössä, kun taas Helsingissä toistaiseksi on tullut käveltyä Kaivopuiston lähettyvillä ja Mattolaiturilla (kuvissa).

2. Aktiviteetti Pyöräileminen

Raikas tuulenvire hiuksissa ja aurinko lämmittämässä olkapäillä… Kesäilmat ovat täällä ja haaveet perheen tai ystävien kanssa tehdyistä pyöräretkistä nostavat päätään! Meidän esikoinen oppi viime kesänä ajamaan ilman apupyöriä ja tänä kesänä oppi käsijarrujen hallinnan, joten koko perheen pyöräretket saattavatkin toteutua kesän aikana. Olisi myös ihana pyöräillä kaksin miehen kanssa johonkin pieneen poukamaan piknikille iltaisella auringon pikkuhiljaa laskiessa… Tai jos mies ei irtoa niin ystävän ja rosée-pullollisen kanssa!

3. Vaate Culottes

Ah niin vaikea, mutta niin ihana housumalli! Olen siis viimein löytänyt culottes-malliset housut, jotka istuvat minun nykyiselle pepulleni. Joka on siis hieman vaikeampi tänä päivänä pukea noin muutenkin istuviin housuihin, verrattuna vaikka siihen mitä se oli ennen raskauksia+synnytyksiä! Culottes-housuja löytyy tänä päivänä lähes jokaiselta isolta vaatemerkiltä ja ihan millaisella kuosilla kukin sellaisia mielii käyttää! Omat raidalliseni ovat H&M:lta ja vilahtivat pari päivää sitten insta-storyssani ja tulevat varmasti näkymään päälläni monesti tänä kesänä.

4. Perinne Pariskuntadinnerit

Meillä on jo perinteeksi muodostunut tapa illallistaa parin ystäväpariskunnan kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti kerran kuukaudessa/kahdessa yhdessä tutustuen uusiin ruokiin ja makuihin. Idea lähti siitä, että meistä tuntui ettemme nähneet toisiamme riittävän usein ja toisaalta myöskin siitä, että yhdessä syöminen on vaan mukava ja loistava tapa viettää aikaa yhdessä! Toisaalta tähän perinteeseen inspiroi myöskin aikanaan televisiosta tullut 4 tähden illallinen, jossa illallistettiin myöskin uusien ruokien äärellä. Meillä on pariskuntien kesken aina vuorotellen emännöintivastuu ja tapana on jakaa myös ruokalajivastuut kaikkien kesken: tarkoittaen siis sitä, että yhdellä pariskunnalla on alkuruoka, toisella pääruoka ja kolmannella jälkiruoka. Jokaisen pariskunnan tehtävänä on myöskin tarjota juomat kuhunkin ruokalajiin. Näin ruokakulut eivät jää vain emännöivän pariskunnan kontolle. Emännöivä pariskunta saa päättää illan ruokateeman (meillä on esimerkiksi ollut tähän mennessä teemoina mm. italialainen, yhdysvaltalainen, kesä…) ja illan aktiviteetin (yleensä pelejä tms.)

5. Musiikki Alan Walker

Viimeksi kerroin kuuntelevani klassista musiikkia tietyissä tilanteissa ja paikoissa. Toinen minun suosikkimusiikkilajeistani on aivan toisesta päästä, sillä kyse on konemusiikista. Rakastan electronic dance music -genreä ja tämä musiikinala pitää sisällään hirmuhyviä ja rakkaita muistoja minulle, sillä EDM on usein soinut taustalla hauskoissa ja muistorikkaissa tilanteissa! En kuitenkaan kuuntele EDM:ia kotona, vaan tämäntyylinen musiikki sopii tietynlaiseen bile-/tanssifiilikseen. Saatan kuitenkin kuunnella EDM:ia silloin kun haluan palata muistoihin tai johonkin tiettyyn fiilikseen. Norjalainen Alan Walker on yksi monista elektromusiikin tuottajista, joiden kappaleisiin minulla liittyy monia muistoja tietystä ajasta elämässäni.

6. Somevaikuttaja @lovelypepa

Jälleen kerran tyylikäs ja ihanan boheemin tyylin omaava on tämäkin kertainen minua inspiroiva somevaikuttaja! Tämä espanjalainen kaunotar on myös noin vuosi sitten julkaissut oman vaatemerkkinsä, aivan mieletöntä! Alexandra Pereira (oikealta nimeltään) on myös aikamoinen globetrotter ja hänen instansa ja bloginsa ovat täynnä toinen toistaan upeampia otoksia ympäri maailmaa! Selkeästi näin kesällä oma instamakuni on boheemimpi, haha…

7. Juhla Äitienpäivä

Mikäpä muu juhla kuin äitienpäivä on tällä viikolla monen mielessä! Tai no, meillä samalle päivälle osuu myös miehen syntymäpäivä, joten joudun jakamaan huomion hänen kanssaan… Aion ensi viikolla esitellä teille äitienpäivälahjani, jonka siis tänä vuonna itse löysin itselleni ja josta sitten vinkkasin miehelleni hyvänä lahjaideana, heh! Voin paljastaa, että kyse on korusta, josta olen todella innoissani! Lupasin kuitenkin ottaa sen käyttöön vasta äitienpäivänä, joten sinne asti joudutte tosiaan odottelemaan kuvia korusta.

8.  Ruoka Kuubalaiset cocktailit

Siitä lähtien, kun olen laillisesti saanut kuluttaa alkoholia, olen ollut kiinnostunut cocktaileista. En nimittäin ollenkaan välitä siidereistä enkä myöskään ole suuri oluen nautiskelija, vaikka esimerkiksi belgialaisen oluen ottaisin koska vaan, nam. Palatakseni kuitenkin cocktaileihin: tämän iltaista illallista varten olemme mieheni kanssa perehtyneet kuubalaisiin cocktaileihin ja erityisesti muutamaan rommipohjaiseen drinkkiin. Monena kesänä olen juonut niitä samoja luottodrinkeiksi osottautuneita juomia, mutta nyt halusin jotain uutta ja juuri kesään sopivaa! Tutkimuksemme kohteena ovat olleen Cuba Libre, Daiquiri ja Mojito. Kaikki mainitut ovat tosiaan rommipohjaisia ja usein myös lime löytyy jossakin muodossa mukana näistä drinkeistä. Ajattelin, että voisin tehdä erillisen postauksen kuvien kera näistä kolmesta coctailista, jotta halukkaat pääsevät myös kokeilemaan ja mahdollisesti myös laajentamaan makumaailmansa uusiin kesäjuomiin.

Minkälaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on? Entä kolahtiko joku näistä inspiksistä teidän kohdallanne?

Kuvat: Pinja Edit: minä

jm_signature

Seuraa blogiani myös Instagramissa: @thebeautybeneath
Facebookissa: thebeautybeneathblog

Twitterissä: jaminamaria_

Advertisements

jätä kommentti

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s