Vuosi 2018 & ajatuksia bloggaamisesta

Terveiset lomailun parista! Minusta ei ole sitten aaton aaton jälkeen täällä kuulunut, sillä olen aivan suunnitellusti pyhittänyt joulunajan lomailevalle perheelleni. Joka päivä on riittänyt touhua ja tohinaa meidän talossa ja se on ollut kivaa vaihtelua, vaikka se onkin tarkoittanut vähemmän rauhallisia kahvihetkiä 😀

Joulu meni oikein mukavasti sukulaisia tavaten, hyvin syöden ja lahjoja ihastellen. Aivan kuten aiemmin arvelinkin lapsemme, varsinkin esikoisemme, hukutettiin joululahjoihin heidän ollessaan vielä toistaiseksi ainoita sukupolvensa edustajia… Minun toivomukseni vähäisestä lahjamäärästä meni siis kuuroille korville, mutta toki olen kiitollinen heidän saamastaan huomiosta, eli kiitos vain paketeista ❤

Nyt kun joulu on ohi, on aika kääntää katseet tulevaan vuoteen. Olenkin mieheni kanssa hieman kirjaillut ylös suunnitelmia tulevalle vuodelle. Olemme molemmat melko järjestelmällisiä ihmisiä ja meidän arkeamme rytmittää usein selkeät rutiinit, erityisesti lasten kanssa. Tulevalle vuodelle meillä molemmilla on toiveissa lisätä aikaa säännölliselle liikkumiselle. Mieheni viihtyy koripallo- ja sulkapallokentillä, kun taas itse kaavailen paluuta potkunyrkkeilyn pariin (ehkä myöhemmin jopa taitoluistelun!). Molemmilla on myös juoksutreenejä suunnitelmissa, itselläni tavoitteena on parantaa omaa Naisten Kympin aikaani parin vuoden takaisesta. Poikamme aloittaa tammikuussa temppujumpan, eli hänellekin jotakin ohjattua liikuntaa luvassa ensi vuodelle. Näiden liikuntasuunnitelmien myötä arkipäivämme täyttyvät hyvää vauhtia ja toivottavasti myös kunto kohoaa (meillä aikuisilla siis) siinä sivussa.

Tammikuussa palaan osittain opintojeni pariin tarkoituksena saada maisterin paperit käteen vuoden 2018 aikana. Äitiyslomani/vanhempainvapaani jatkuu kyllä siinä sivussa vielä luultavasti sinne saakka, kunnes tyttäremme on kaksivuotias ja menee päivähoitoon. Aika tulee kuitenkin olemaan kortilla seuraavina kuukausina ja stressitasokin oletettavasti lähellä huippuaan. Tavoitteeni on saada opintoni pakettiin ja päästä vihdoinkin täysipäiväisesti työelämään sitten vapaiden jälkeen.

Näiden toiveiden ja tavoitteiden myötä viime aikoina päässäni ovat pyörineet ajatukset bloggaamisen lopettamisesta. Ihan kokonaan ja lopullisestikin. Blogimaailma ja sosiaalinen media on muuttunut todella isosti sitten vuoden 2007, jolloin kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni sen aikaiseen blogiini.

Aloitin blogin aikoinaan ystävien kanssa yhteydenpitoa ylläpitäen. Olen nuorempana muuttanut muutamaan otteeseen, joten ystäviä on pakostakin jäänyt “taaksepäin” monille eri paikkakunnille. Blogin kautta pystyin välittämään kuulumisiani ja niin myös ystäväni silloisissa blogeissaan. Kuvat blogeissa olivat silloin aitoja kuvia aidosti koetuista tilanteista ja ne olivat postauksessa tekstiä tukemassa. Silloin ei ollut vielä tapana palkata ammattivalokuvaajia auttamaan kuvamateriaalin saamisessa saati markkinoida erilaisten yritysten tuotteita blogikirjoituksissa. Silloin kyse oli puhtaasta kirjoittamisen ilosta ja intohimosta eikä sisällöntuotannosta dollarin kuvat silmissä. Kuvat olivat silloinkin usein kauniita ja harkittuja, mutta kuitenkin sellaisella arkisella ja helposti lähestyttävällä tavalla. Bloggaajaan oli helppo samaistua eikä somekateudesta saati -vihasta ollut tietoakaan. Nykyään pitää olla todella tarkka siitä mitä ja miten julkaisee ajatuksiaan.

Myös tarkkuus yksityisyydestä on  tullut minulle viime vuosina isoksi osaksi bloggaamista. Lapsien myötä olen entistäkin tarkempi kertoessani elämästäni internetin syövereissä. Astuessani ensimmäistä kertaa oman alani töihin aloin miettimään myös yksityiselämäni julkisuutta kirjoittaessani blogia. Minulle blogi on aina ollut paikka, jonne kirjoitan muuan muassa kuulumisiani, niin kuin niitä ystävillenikin kertoisin. Aivan kuten ennenkin. En kuitenkaan nykyisellä alallani työskennellessä pidä siitä ajatuksesta, että sadat ellei jopa tuhannetkin päivittäin kanssani tekemisissä olevat ihmiset saavat tietää mitä ajattelen tai että mitä perheelleni milloinkin kuuluu. On eri asia kirjoittaa esimerkiksi muoti- taikka ruokablogeja, joissa ei tarvitse mennä pintaa syvemmälle. Itse en kuitenkaan koe edustavani mitään kategorisesti vaan olen tykännyt kirjoitella asioista, jotka sillä hetkellä minua miellyttävät ja mietityttävät. Siten ne ovat olleet myös henkilökohtaisempia.

Vaikka urani on vasta alkutekijöissään eikä tulevat työtehtävätkään ole vielä kiveen hakattuja, olen silti viime aikoina enemmän stressannut kuin nauttinut bloggaamisesta. Kirjoittaminen on edelleen kivaa ja inspiraatiota olisi vaikka kuinka, mutta ehkäpä sosiaalinen media ei olekaan minun luovuudelleni se oikea paikka olla esillä. En halua olla sisällöntuottaja vaan kirjoittaja, ehkä jopa kirjailija.

Tammikuusta lähtien aion siis pistää blogini hiatukselle määrittelemättömäksi ajaksi. Kyseessä voi olla seuraavat kaksi kuukautta, puoli vuotta tai jopa vuosi. Sinä aikana aion keskittyä kirjoittamaan vain graduani ja siihen liittyviä asioita. Mikäli ensi vuoden aikana jokin kaunis päivä toteankin, että bloggaaminen olikin minun juttuni, niin palaan takaisin sorvin ääreen. Nyt kuitenkin on aika keskittyä valmistumiseen, äitiyslomasta ja vauvavuodesta nauttimiseen ( ja selviämiseen) sekä hieman katsella ruudun sijaan muita maisemia. Yksi uuden vuoden lupauksistani onkin vähentää some-aikaa huomattavasti nykyisestä ja harrastaa enemmän asioita, jotka kehittävät minua; käsitöitä, kirjoittamista (muualle kuin nettiin), lukemista, liikuntaa… Kaikkea muuta kuin puhelin kädessä roikkumista siis.

The Beauty Beneath -blogi kuitenkin löytyy tästä osoitteesta edelleen; en aio sen kummemmin sulkea sivustoa, ainakaan ennen kuin olen tehnyt lopullisen päätöksen blogini suunnasta. Eli en vielä sano lopullisesti lopettavani bloggaamista, vaan annan ajatusteni ja tunteitteni hieman kehittyä ajan kanssa ja samalla hieman tunnustelen omia valintojani tulevaisuuteni suhteen.

The Beauty Beneath blog –instagramtili sekä Twitter– ja Facebook-tilit aion myös pitää avoinna, jolloin ilmoitukset mahdollisista uusista postauksista tulee perille ainakin osalle lukijoistani. Myös Blogit.fi sivuston jäsenyys tulee säilymään hiatuksen ajan.

Lopuksi haluan kiittää uskollisia lukijoitani mukana olosta, erityisesti teitä, jotka ovat olleet sen lähes kymmenen vuotta lukemassa juttujani, on ollut ilo kasvaa teidän kanssanne! Kiitos myös muille seuraajilleni somessa kuluneesta vuodesta. On ollut hienoa saada teiltä kommentteja ja ajatuksia, sekä ottaa osaa erilaisiin tapahtumiin bloggaajan roolissa, mitä välttämättä en olisi muilla keinoin päässyt koskaan kokemaan.

Kiitos ja näkemiin, sekä upeaa alkavaa vuotta 2018! ❤

xx

Advertisements

jätä kommentti

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s