27-vuotiaan ajatuksia vanhenemisesta

Syntymäpäivät ja iän karttuminen saavat sellaisia asioita pohtimaan ehkä sitten tavallista enemmän.

Huomenta ja ihanaa tiistaita uskolliset lukijani ❤ Olen pahoillani parin viikon pituisesta blogihiljaisuudesta. On nimittäin hieman ottanut koville jatkuva heräily öisin ja siinä sivussa kausiflunssien sairastaminen. Meillä on siis vuorotellen kaikki paitsi mieheni sairastanut nielutulehduksen ja nuorimmaisen kanssa piti ihan sairaalaan asti lähteä, kun kyse oli alle kolmikuisen kuumeilusta. Onneksi ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa, mutta ymmärrätte varmaan, etteivät ajatukset ole oikein pysyneet kasassa sen vertaa, että jotain järkevää saisin teille kirjoitettua!

Sairastelut olivat onneksi ohi siihen mennessä, kun oli aika nimiäisten, eli viime lauantaina juhlimme suvun ja kummien kesken tyttäremme nimeä meillä kotona. Juhlat onnistuivat todella hyvin, tarjoiltavat riittivät ja päivänsankari oli oikein kiltisti (vaikka kierteli varmasti ainakin kymmenen eri syliä!) ja isovelikin nautti saamistaan sisaruslahjoistaan (muun muassa Star Wars -valomiekka ja pari pikkuautoa). Juhlista ja sen yksityiskohdista kirjoitan kuitenkin vielä seuraavassa postauksessa enemmän, sillä tänään tulin kirjoittelemaan muuta!

En voisi pyytää elämältäni enempää juuri nyt.

Tänään nimittäin on 27. syntymäpäiväni ja samalla saavutin iän, jonka olen pienestä pitäen asettanut jalustalle. En osaa sanoa miksi, mutta mielestäni luku 27 on aina kuulostanut hyvältä ja houkuttelevalta. Se ei ole vielä 30, jonka ikäisiltä odotetaan jo tiettyjä asioita elämässä eikä se ole 25, jolloin yleisesti odotetaan ihmisen ”aikuistuvan” tai ”kypsyvän” viimeistään. Eikös 27 ole myös nuorena menehtyneiden tähtien yleisin ikä (tosin tämä nyt on ehkä hieman ikävähkö huomio), eli jotain coolia siinä kai sitten on?

Joka tapauksessa olen onnellinen saadessani täyttää 27 vuotta ja samalla tuntea itseni tyytyväiseksi niin monella elämän saralla. Vaikka yöunien määrä vaihtelee ja vaikka opinnot seisovat, en voisi pyytää elämältäni enempää (tai voisin, mutta minun ei tarvitse) juuri nyt. Vanheneminen ei tunnu niin ikävältä, kun saa tehdä sen rakastamiensa ihmisten ympäröimänä saaden rakkautta myös heiltä.

Näin ne vuodet vain vierivät eteenpäin. 365 päivää ei ole sittenkään kovinkaan paljon.

Jostakin syystä minua kuitenkin hieman pelottaa ajatella, että näin ne vuodet vain vierivät eteenpäin. 365 päivää ei ole sittenkään kovinkaan paljon… Kuten jo aiemmin olen sanonutkin, minua ei vanheneminen pelota ulkonäöllisistä syistä, ne ovat minulle kirjaimellisesti hyvin pinnallisia asioita. Sain ensimmäiset kaksi harmaata hiustani 25-vuotiaana ja määrä on näköjään pysynyt vakiona, mutta ei minua haittaa vaikka niitä olisi enemmänkin. Ryppyjä saattaa olla kasvoissa (en ole tutkaillut) ja muutama kilo ekstraa vyötäröllä ja pepussa, mitä olisin toivonut 27-vuotiaana olevan, mutta sekään ei haittaa.

Vanheneminen pelottaa minua eniten terveydellisistä syistä. En pysty enkä halua ajatella itseäni 75-vuotiaana, koska se on kammottavaa. Pelkään niitä kaikkia vaivoja mitä sen ikäisellä voi olla. Suvussani on paljon erilaisia sairauksia, joilta olen toistaiseksi välttynyt, mutta jotkut ovat varmasti vielä pelissä mukana. Minusta siis tuskin tulee seuraavaa Aira Samulinia. Älkää ymmärtäkö väärin, haluaisin todellakin olla 90-vuotias tanssiva mummo, joka näkisi lapsiensa kasvavan ja ehkä jopa saavan omia lapsiaan ja niiden lapsia!

Vaikka pyrinkin elämään hyvää ja terveellistä elämää niin ravinnon, fysiikan ja mielenkin kannalta, on minulla ollut jo useita vuosia ongelmia muun muassa selkäni, polvieni ja jalkaterieni kanssa. Vaivani ovat sellaisia joihin eivät perussärkylääkkeet tehoa, mutta kuitenkin sellaisia, että pystyn huonompina päivinä teeskentelemään kaikkivoipaa, mutta öisin sitten kipuilen sitäkin enemmän. Raskaus ja imetys esimerkiksi pahentavat oloani ja kehoni onkin aina todella kovilla niiden aikaan. Luulen, että jatkuva kehon tulehdustila vaikuttaa myös siihen, miksi saan aina kaikki kausiflunssatkin. Lapsena en ollut koskaan kipeä, mutta eipä minulla ollut kroonisia kipujakaan.

Voitte siis ehkä kuvitella, miksi vanheneminen pelottaa ja miksi en juuri odota niitä ikääntymisen ja vanhuuden mukana tulevia sairauksia. Näiden kipujen päälle vielä jokin suomalaisten suosima kansantauti, niin ai että. Kaikesta tästä taustalla olevasta pelosta huolimatta, olen iloinen, että minulla on jälleen yksi suhteellisen terve vuosi takana. Ja vielä sellainen vuosi, joka toi tullessaan meille terveen pikkutytön! ❤

Nyt tuli vähän erilainen synttäripostaus, mutta rehellisyyden nimissä halusin nämä ajatukset teille jakaa. Monesti blogeissa näkee vain sitä hohdokasta arkea, mutta se mitä niiden kulissien takana oikeasti on jää usein vähemmälle. Ulospäin minäkin olen sellainen positiivinen persoona ja kuulun ikuisiin optimisteihin, mutta kyllä meitäkin jotkut asiat pelottavat. Syntymäpäivät ja iän karttuminen saavat sellaisia asioita pohtimaan ehkä sitten tavallista enemmän.

Kuvissa muuten kaksi ruukkukukkaa, jotka sain mieheltäni tänä aamuna kahvin kera! ❤ Näköjään miehelläni on suuri luotto siihen, että hoidossani ruukkukukat selviävät… No, jos nyt ainakin viikon!
Tänään suunnitelmissani ei ole muuta kuin nauttia aurinkoisesta säästä tytön kanssa vaunulenkkeillen, jonka jälkeen on lupa löhötä sohvalla Frendejä katsellen!

Aurinkoista lokakuun viimeistä kaikille ❤

xx

Mainokset

jätä kommentti

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s