Onnellinen parisuhde

Me selvisimme niistä yhdessä.

En ole ihmisenä sitä tyyppiä, joka kovin usein ja suurieleisesti hehkuttaisi onneaan. Osittain varmasti tämä kumpuaa siitä perinteisestä suomalaisesta ”kell’onni on, se onnen kätkeköön”-ajatusmaailmasta, vaikka olenkin vahvasti sitä mentaliteettia vastaan. Tottakai onnensa saa näyttää, kun sitä kerran on. Siltikin, sitä usein on herkkänä toisten reaktioille, ihan vaikka vain sen takia, ettei kaikilla muilla välttämättä ole yhtä hyvä tilanne elämässä sillä hetkellä, eikä silloin halua vaikuttaa liian ylpeältä tai välinpitämättömältä toisia kohtaan. Eli ehkä tässäkin asiassa on hyvä mennä kultaista keskitietä ja tilannekohtaisesti.

Tänään aion kuitenkin kirjoittaa siitä, miten onnellinen ja onnekas olen, kun olen löytänyt sellaisen elämänkumppanin vierelleni kuin mieheni. Siitä on kohta yhdeksän vuotta kun tapasimme ensimmäisen kerran silloisen työpaikkamme taukohuoneessa ja sovimme ensimmäiset treffimme (tosin ihan kavereina). Yhdeksän vuotta on pitkä aika ja totta kai siihen aikaan on mahtunut huonojakin ajanjaksoja, jolloin toisessa on ollut todella sietämistä ja välillä on epäillyt jopa omia elämän valintojaan. Vuosi 2017 on kuitenkin ollut meille hyvä vuosi, meidän vuosi.

happiness

Välillä tämän hetkistä onneani ajatellessa olen miettinyt, että johtuuko näin hyvä fiilikseni vain raskauden tuottamista hormoneista, mutta verraten edelliseen raskauteen, olen kuitenkin ollut niin hyvällä tuulella ja seesteinen, ettei se voi pelkästään johtua hormoneista. Kiittäminen on siis myös miestäni, joka on aivan uskomattoman hienosti tukenut minua koko tämän yhdeksän kuukauden ajan oman jaksamisensa ohella. Raskaana olevat naiset kun eivät ole niitä helpoimmasta päästä kumppaneita. Sillä vaikka olen ollut hyväntuulinen ja välttänyt suurilta tunteiden purkauksilta tämän raskauden aikana, on minun vointini ollut välillä niin huonoa (mm. alhainen hemoglobiini, sänkyyn kaatava raskauspahoinvointi), etten ole pystynyt täysillä elää normaalia perhearkeamme, jolloin miehelläni on ollut suurempi taakka hoitaa töittensä lisäksi sekä koti että esikoisemme tarpeet.

Raskauden tuomista olosuhteista riippumatta olemme myös kehittyneet pariskuntana todella paljon viime vuosina. Ensimmäisen vauvavuoden jälkeen oli olo kuin voittajilla, sillä vaikka välillä olikin niin, että se loputon väsymys ja sen myötä syntyneet ristiriitatilanteet tuntuivat ylitsepääsemättömiltä, me selvisimme niistä yhdessä. Tiiminä.

happiness2

Rehellinen ja välitön kommunikointi toisen kanssa on todellakin ollut meille se keino, millä me selvisimme meille uudesta, tuntemattomasta ja uuvuttavasta haasteesta. Toisen syytteleminen omasta surkeasta olosta muuttui jossakin vaiheessa toisen kuuntelemiseen ja omien tunteiden lähtökohtien tutkiskeluun. Myös mieheni kohdalla, vaikka minä olenkin meistä se, joka kovasti tykkää tunteiden ja ajatusten analysoinnista…

Ihastuminen tai rakastuminen kun tuo tullessaan paljon muutakin hyvää ympärilleen ja auttaa selviämään myös muista arjen haasteista.

Sitä vähitellen oppi, että useimmiten se oma surkea olo johtuu vain jostain itsestä lähtevistä syistä (väsymyksestä, nälästä, stressistä…) eikä silloin auttanut syytellä toista, vaan oppia kertomaan suoraan, että mikä vaivaa, jotta toinen pystyisi mahdollisesti reagoimaan siihen asiaan kuuluvalla tavalla. Mieheni on esimerkiksi hyvä huomaamaan milloin minulla on niin kamala nälkä, että seinät kaatuu päälle, jolloin hän tarjoutuu luomaan jostain välipalaa tai tekemään ruoan vaikka se olisikin ollut sillä hetkellä minun tehtäväni. Itse taas välillä otan ohjat esimerkiksi poikamme nukkumaan laitosta (poikamme yleensä kun toivoo isäänsä lukemaan) silloin, kun huomaan, ettei mieheni silmät ole pysyä auki tai kun hänellä on vielä töitä tehtävänä iltaisin. Meidän arki toimii parhaiten siis silloin, kun toisen taakkaa helpottaa vastavuoroisesti ja arvostaa niitä pieniä helpotuksia, joita toinen tekee toisen oloa helpottaakseen. Tämä kaikki ei kuitenkaan aina ole ollut itsestäänselvää, vaan niiden vastarakastuneiden ruusunpunaisten lasien pikkuhiljaa haihtuessa on pitänyt oppia uudelleen olemaan ”tarpeeksi ihastuttava” ja ihana persoona, jotta rakkautta ja välittämistä kumppania kohtaan löytyisi vaikeidenkin vaiheiden koittaessa.

Nyt on ollut kiva huomata, miten sitä tosiaan voi ihastua pitkässä parisuhteessa vielä (ja ilmeisesti aina) uudelleen, vaikka siitä ensimmäisestä ihastuksen tunteesta on jo vuosia. Ihastuminen tai rakastuminen kun tuo tullessaan paljon muutakin hyvää ympärilleen ja auttaa selviämään myös muista arjen haasteista. Plussaa vielä omaan mieheen (uudelleen-)rakastumisessa on se, ettei tarvi enää kokea sitä ”tykkääköhän se musta yhtä paljon”-jännitystä! 😉

Tämän imelän onnellisuuspostauksen lopuksi haluan kiittää ihanaa ja rakastavaa miestäni siitä, miten hän on pysynyt rinnallani kaikki nämä vuodet ja vain toivoa, että jatkoa piisaa vielä vuosikymmeniä ❤ Haluan myös huomauttaa lopuksi, ettei parisuhde tai puoliso ole onnellisuuden tae, eikä myöskään välttämättömyys onnen tunteelle enkä itsekään oleta, että miehen pitäisi tehdä minut onnelliseksi. Olen onnekas, että minulla on mahdollisuus kokea tällainenkin onni ja siitä olen kovin kiitollinen. Loppujen lopuksi, me kaikki olemme oman onnemme seppiä. Eivätkä sepätkään piilottele omia kädenjälkiään, joten ei sitä omaa onneakaan tulisi väen väkisin pitää piilossa! 😛

Onnellista tiistaita kaikille, xx

img_3281

Mainokset

jätä kommentti

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s