Matka ja määränpää

Eilen startattiin auto kahdeksan aikaan Espoosta suuntana siis Pohjois-Karjala. Navigaattori näytti lähtiessä matka-ajaksi reilut viisi tuntia. Meillä oli kuitenkin mielessä pysähtyä muutamaan otteeseen, ensin tankkaamaan, sitten syömään rauhassa ja vielä yksi wc-stoppikin tuli tehtyä. Loppujen lopuksi saavuimme perille määränpäähän siinä hieman ennen kello kolmea iltapäivällä. Sää oli juuri onneksemme vaihtunut aurinkoiseksi ja saimmekin nauttia loppuillan kauniista auringonlaskusta pienine pilvenhattaroineen.

Alla hieman kuvasaldoa eiliseltä matkalta ja siitä, kun saavuimme mökille. Kuten huomata saattaa kuskin (minun tässä tapauksessa) eväät olivat melko sokeri- ja kofeiinipitoiset, sillä kuusi tuntia on todellakin pitkä aika pysyä hereillä ratissa pelkällä lounaalla. Nyt vaan yritän pitää sokerinhimoni kurissa, ettei vain yhden pitkän viikonlopun aikana tulisi painoa koko loppuraskauden edestä, haha! 😀

Poikamme on niin innoissaan mökkeilystä, ihan kuten arvasin. Hän vetelee täällä viidessätoista asteessa shortseilla ja t-paidalla, vaikka me vanhemmat ollaan pakkauduttu villaneulein ja pitkin housuin. Hän on nyt niin lomalla, ettei vaatetuskaan saa poiketa siitä fiiliksestä. Taisi hän myös pulahtaa isänsä kanssa tuonne hyytävään järveen saunoessaan, ihan hullua, sanon minä! Mutta minkäs minä sille mahdan, isäänsä on näköjään tullut, kun ”varhaiseen aloitettu karaistus” näköjään tehoaa paremmin kuin hyvin. Itse lähinnä nautiskelen kasasta kirjoja ja siirryn auringon mukana aina siihen lämpimämpään kohtaan nautiskelemaan niistä vähäisistä lämmön rippeistä mitä tämän vuoden Juhannus meille tarjoaa.

Miten teidän Juhannusaatto sujui ja missä päin Suomea sitä vietitte?

Nyt käyn aamukahvin kimppuun, neljän tunnin yöunilla en tule muuten selviämään muuten puoleen päiväänkään asti, saati kauppareissusta lähikauppaan… Ihanaa ja toivon mukaan myös lämmintä lauantaipäivää kaikille! ❤

xx María

Mainokset

jätä kommentti

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s