Itse tehty mysli

Lupasin keväisen sunnuntaibrunssi-postauksen yhteydessä, että jakaisin itsetehdyn myslin ohjeet myös täällä blogissa. Ennen varsinaista kokeilua, googlailin hieman eri reseptejä ja vertailin niitä keskenään löytääkseni itselleni parhaiten sopivan ohjeen.
Minä pidän eniten pähkinäisestä ja karpaloisesta sekoituksesta, mutta toki itsetehtyyn mysliin voi miksailla vaikka mitä kuivia aineksia, marjoista siemeniin ja hiutaleisiin. Kanelin lisäksi voi laittaa vaikkapa kardemummaa, mikäli tykkää tujummasta mausta. Koin hyväksi ensin kokeilla mahdollisimman yksinkertaista yhdistelmää ja sitten ajan ja kokemuksen myötä ideoida lisää makuelämyksiä.

itsetehty_mysli

Keväisen sunnuntaibrunssin mysli

6 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl auringonkukan siemeniä
1 dl cashewpähkinöitä
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl mantelilastuja
2 dl kuivattuja karpaloita

½ dl juoksevaa hunajaa
1 dl öljyä/juoksevaa margariinia
2 tl kanelia

  1. Riko isot pähkinät morttelissa. Sattumat tuntuvat kivoilta suussa, joten älä murskaa liian tarkkaan.
  2. Sekoita pähkinät, hiutaleet ja siemenet kulhossa.
  3. Sekoita öljy, juokseva hunaja ja kaneli toisessa kulhossa. Sekoita öljyseos kuiviin aineisiin.
  4. Levitä seos leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paahda mysliä 175-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Laske lämpötilaa 150 asteeseen ja jatka paahtoa toiset 10-20 minuuttia.
    Tarkkaile, etteivät pähkinät pääse palamaan. Voit käännellä mysliä pellillä paahtamisen aikana.
  5. Lisää kuivatut karpalot vasta valmiiksi paahdettuun mysliin.

Mysliä on siis todella yksinkertaista ja helppoa tehdä itse ja sillä tavoin saa myöskin juuri sellaisen myslisekoituksen, mistä itse pitää eniten. Minulle tämä on tällä hetkellä muutenkin tärkeää, kun täytyy tarkkaan vahtia, mitä kaikkea sitä suuhunsa saakaan laittaa. Kaupan myslit ovat usein myös melko hintavia, joten itsetehty mysli on ajan myötä kannattava investointi, vaikka pähkinät ovat usein myös kalliita ostaa kertaalleen.

Suosittelen ohjetta siis kaikille, ketkä mysleistä nauttivat arjessaan, vaikka sitä intohimoa keittiöpuuhiin ei muuten omaisikaan!

Makoisaa viikonloppua,

xx María

 

Mainokset

jätä kommentti

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s